Kalmankantaja Muinainen 1. Hautasaattue Kaukaisuudessa liekki öistä mustaa syleilee sumuisten lehtojen hautatulet ikuisesti kohti taivasta kurkottaa kaiut hiljaisuudessa, kuolonvirret hautasaattueessa loputtoman kulkueen vaikerointi ilman täyttää Seurakunta vailla johtajaa kohti loputonta vaeltaa kalpeat kulkijat kytevien soihtujen hohteessa matka läpi lopun aikojen, iäti kohti tuntematonta kuolleiden maassa polku usvaan hukkunut Puut vainajien varjostavat lehtoa kauan sitten unohdettuna kuoleman kummuilla uhritulen kipinöissä kadotetut sielut tanssii ylös tähtiin lohduttomat kurkottaa koskaan vapautumatta kuolon ikeet liian raskaana hartioilla painaa Alla sammalpeitteen esi-isien kehdossa ikiunta nukkuu sankari ja varas lopussa arvoton on taakka maanpäällinen lauluissa menneet teot kullataan synnit kadotettujen kuolemassa kuitataan Ruumis vain tuhkaa, sirpaleita luiden kylmässä maassa sielu ikuisesti kahlittu pimeydessä vaeltamaan näkyinä hautajaissaattueelle menneet heijastuu koskematta savuun sekoittuu ja yöhön katoaa Kiviin kaiverretut muistolauseet ajan hammas haaskaa muinaisten aatokset kauan sitten kadonneet tietäjien kirjoissa kuoleman tieto elää kynttilän valossa kirjoitetut sanat kadonneiden kalpean kulkijan huulilla toistuu 2. Yön alttarilla Unien siivillä matkaan aikaan muinaisten aikaan ennen ristin taakkaa kaipaan hautalehtoon aikojen takaiseen kuolleiden ympäröimänä seison ikuisuuden tuolla puolen yli vuosisatojen kadotettuun tietoon kurkotan Lämmössä uhritulien muinaisen virren viettelemänä silmäni avautuvat, näen yli murheen mustan muurin suolähteessä, usvan takana portti syvään tietoon tämän maailman tuolla puolen on unimatkani pää Yön alttarilla polvistun, otan vastaan siunauksen kylmän savun syleilyssä tunnen kosketuksen kuoleman matkani aikojen taakse, alkutiedon lähteelle läpi loputtoman kuoleman porttien käyn Vapahdettuna elämän taakasta silmäni avautuvat vailla murhetta käyn polulle kalloin koristellulle kalpeiden kulkueessa kuljen kohti ikuista yksin yhdessä lähteellä salatun tiedon Synkän syvyyden äärellä, heijastuksissa talvikuun näyissä aika ennen ajan alkua muinaisesta usvasta maailmojen tuhoaja nousee pyhän koskemattomuuden tuhkaksi polttaa Raastettuna raunioista metsien, revittynä juuriltaan rauha iäksi kadotettu alle rautakouran loputon yö tuhon kasvot hämärtää salaisuuksiin hukutettu kohtalo kaikkeuden Liekki hiipuu aamukasteeseen, vain tuhkaa kummuilla hämärässä hautakokko viimein kuolee savu saattaa sielun manalaan uhrilehto muinainen usvaan katoaa alle ikipuiden seurakunnan sulautuu 3. Mustan usvan takana instrumental