Moonsorrow
		- - - suden uni lyrics - - - 



Ukkosenjumalan Poika 

Kun toinen salama maahan löi 
hän tointui unestaan. 
Tahtoi hän kokea voimiaan, 
ne liian heikoiks' osoittain. 

Aikuistua saanut vielä ei, 
ei hallita ukkosta. 
Oli pojan ensin nöyrryttävä, 
opittava jumalain mahti. 

Nyt tunteensa sai, tarttui salamaan, 
halki taivaiden viha kaikui! 

Nuorukainen pilven päällä ratsastaa. 
Liian nuori salamoita kantamaan. 
Kulkee yksin kunnian polkuaan. 
Voimattomuus taitonsa musertaa. 

Hän liikaa uhosi - kirouksen ansaitsi. 

Nyt tunteensa sai, tarttui salamaan, 
halki taivaiden viha kaikui! 

Häväisten hänet karkoitettiin, 
pois pilviltä isänsä. 

 

Köyliönjärven Jäällä (Pakanavedet II) 

Saapui hän, sanansaattaja käännytetyn kansan 
totuuttansa opettamaan meille vääräuskoisille. 
Uhattuna kirvestänsä teroittamaan talonpoika - 
puolesta metsien, järvien, säästyneiden veljiensä. 

(voittajansa) 

Korvansa kavaluudelle ymmärtämättömät antoivat; 
Lalli näki orjan taivaan ja katseensa sokaisi. 
Pian kirveensä harhailijan yön sydämessä yllätti, 
oli veriselle järven jäälle päättyvä ristin taival... 

"Vaan pian rantautui lännestä satoja laivoja, 
tuhansia heitä, jotka saapuivat piispaa kostamaan. 
Lukuisten vuosien kuluessa, 
tahtonaan n–yryyden juurruttaminen viimeiseen pakanakansaan 
he sääliä tuntematta mursivat sitkeän vastarinnan 
voimallisilla aseillaan. 
Viimeisin pyhimyksensä Henrik alttarille nostatettiin, 
ja verityö, suomalaisten tukahdutettu vapauden huuto, 
pakotettiin häpeään." 

(kohtalonsa) 

Niin anastettiin kunnia sankarilta rohkealta, 
mieheltä rehelliseltä, suoraselkäiseltä. 
Valheilla he kansamme uskoonsa pakottivat, 
vaan jäätä järven Köyliön he eivät murtaa saata. 

 

Kuin Ikuinen 

Katseessani kirkas valo 
matkaan läpi autiuden. 
Kenttä taistelun taakse jäänyt 
vain toistaa vaimeita kirouksiaan. 

Veljeni ja viholliseni; 
ei kukaan heistä sano sanaakaan. 
Miekan terän tunsin rinnassani, 
nyt kuulen kutsun Tuonelan. 

Sade huuhtoo tuhot taistelun, 
vereni virtaansa vie. 

Alla tähtitaivaan pohjoisen 
vaan en (enää) päällä maan... 
Turhaan pelkäisin saapumista 
kuolemattomien keskuuteen. 

Käsi kädessä ikuisuuden 
hyppään reunalta tyhjyyden. 

 

Tuulen Koti, Aaltojen Koti 

Kotini tuulen, kotini aaltojen, 
toi kaiho minut takaisin. 
Lämmöllä tervehdit matkaajaa 
joka sinun laulusi laulaa. 
On kotini näillä rannoilla, 
kotini tuulen, kotini aaltojen. 

 

Pakanajuhla 

Veljet sekä siskot, 
kokoontukaamme yhteen pöytään! 
On meidän malja nostettava 
uudelle jumalalle. 

Tähden alla syntynyt 
meidän seuraamme nyt liittyy. 
Hän syö kaikki pöydän antimet 
ja vapahtajaksemme ilmoittautuu. 

Ketkä asettivat sankarinsa juhlittaviksi 
aina meidän pyhiemme aikaan? 
Ja he toistuvasti julkeavat puhua meistä häpäisijöinä! 

Juopot eivät ulos astu lain, 
valvova isäntä vaihtuu vain. 
Sillä jok' ikistä päivää kuluvaa 
seuraa loputon pimeä yö. 

Pian suden uneen 
taas vaipua saa... 

 

1065: Aika 

Tääl' lakeuksilla Pohjolan he asustelivat, 
muuan pakanakansa lähes unhoon vaipunut. 
ne vimmaiset, jotka veljiänsä puolustivat, 
he, joita kastettu ei aikonutkaan tunnustaa. 

He valloittivat, ryöstelivät kunniaksensa 
ja etenivät voittoisasti perääntymättä. 
Vaan samat aikeet toisella, heitä pahemmalla; 
vihollisen vanhan saarella saivat kohdata. 

Koskaan eivät he uhkaa väistäneet, 
tarttuivat kirveisiinsä jumalten. 
Vastus kuitenkin vahvistuneena 
päättänyt oli heidät musertaa. 

Oli kääntyvä uusi sivu 
taistelussa ruttoa vastaan. 
Eihän kunniaa voi saavuttaa 
jos jättää kokematta kuoleman. 

...jäätyi verensä hankeen. 

Valtakautensa lepää nyt pohjassa - 
ylväs liekki sammui, vaan silti 
voittaja saa häpeää kantaa: 
he hukuttivat myös kunnian. 

Nyt valtaistuimella istuu väärä kuningas, 
nälkäisten petojen kaitsija, peto itsekin. 
Vaan alistettu kansa tuo ei koskaan katoa; 
voi menneisyyteen itse”mme emme unhoittaa. 

On aika pysähtynyt.